Kannattaa ottaa selvää asioista, ettei tee vääriä tulkintoja. Väärien tulkintojen tai olettamusten kantaminen ei ole reilua kenellekään.
Sinulla on oikeus siihen, mitä omistat. Miten kunnioitat toisen rajoja ja oikeutta yksityisyyteen niin parisuhteessa kuin muissakin lähisuhteissa? Tasa-arvoinen kohtelu voi näkyä hyvinkin erilaisessa tukemisessa.
Millaisena muistat lapsuutesi? Koitko tulleesi kuulluksi tarpeinesi vai jouduitko tukahduttamaan ne syystä tai toisesta ja selviytymään ”näkymättömänä lapsena”? Traumatisoituminen voi vaikuttaa tähänkin päivään erilaisina oireina tai vuorovaikutusmalleina. Psykoterapiassa voit turvallisesti palata muistamaan mennyttä ja kohtaamaan kokemuksiisi liittyneitä tunteita.
Oman jaksamisen kannalta olisi tärkeää löytää elämässä itselle merkityksellisiä asioita. Ne voivat olla miten pieniä tahansa, mutta kertovat tarpeistasi.
Ystävyys antaa mahdollisuuden yhteisille mukaville kokemuksille, turvalliselle jakamiselle, antamiselle ja saamiselle. Samanlaista ystävyyttä tarvitaan mm. pitkissä parisuhteissa. Jokainen vastaa omista tunteistaan, tarpeistaan ja rajoistaan.
Voit oppia terapiassa pysähtymistä, kuuntelemista, pyytämistä ja omien tunteiden näyttämistä. Kun arvostat itseäsi, tunnistat omat rajasi ja osaat nauttia Sinulle merkityksellisistä asioista.
Alkeellisena puolustuskeinona ”pään pistäminen pensaaseen” ei muuta todellisuutta. Tämä pätee niin omassa elämässä, sisarussuhteessa kuin parisuhteessakin. On parempi kohdata todellisuus, tuntuipa se miltä tahansa.
Ehditkö arvostaa opiskelusaavutustasi vai onko jo seuraava suoritus mielessä? Muistathan myös nauttia elämästä, sillä elämä ei ole pelkkää suoritusta. Se on suora lähetys, jossa omasta jaksamisesta on pidettävä hyvää huolta.
Missä asioissa voi voittaa? Oletko voittanut esimerkiksi pelkosi? Oletteko kumppanisi kanssa voittaneet erokriisin? Koska voittaminen vaatii välillä suurta rohkeutta kohdata hankala asia, ansaitsee voittaminen myös jonkinlaisen positiivisen huomion, palkinnon.
Onko parisuhteessasi läheisyyttä, intohimoa ja sitoutumista? Entä arvostusta, arjen huomiointia ja luottamusta? Jos vastasit myöntävästi, tunnet varmaan onnellisuutta. Mutta tarvittaessa pariterapia voi olla apuna tulkintojen oikaisemiseksi, ymmärryksen lisäämiseksi ja uuden yhteyden löytämiseksi.