Asioiden tarkistaminen on normaalia, mutta jos siihen kuluu toistuvasti suunnattomasti aikaa ja se ahdistaa, kannattaa keskustella tilanteesta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Et voi koskaan uuden ihmisen tavattuasi tietää, millainen hän oikeasti on. Liian hyvältä kuulostava voi myöhemmin osoittautua hyvinkin erilaiseksi. Siksi kannattaa antaa aikaa tutustumiselle ja seurata sanojen ja toiminnan yhdenmukaisuutta.

Pariterapiakäynneillä molemmat saavat kertoa omista kokemuksistaan, tuntemuksistaan ja ajatuksistaan rauhassa toisen kuunnellessa. Siinä on myös mahdollista korjata vääriä tulkintoja, joita on voinut tehdä aikaisemmin.

Jos Sinulla on tunnevajeen tunnelukko, voit ajatella, ettei kukaan aidosti kuuntele tai käsitä Sinua, eikä välitä Sinusta. Silloin on tärkeää löytää elämään ihmisiä, jotka huomioivat tarpeitasi.

Äitiys on mm. rakkautta, iloa, onnea,

vastuuta, valvomista, huolta, kiirettä,

hellyyttä, oppimista ja hyväksymistä.