Mitä olet tänä vuonna 2021 oppinut itsestäsi, vuorovaikutuksesta läheistesi kanssa tai terapiasuhteesta? Toivon, että luotat itseesi ja omiin tunteisiisi, sekä osaat tarvittaessa sanoa ”EI!”. Ja kun muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen, niin jaksaa paremmin.
Nyt on levon ja rauhoittumisen aika, aika hellittää ja olla. Se riittää. Olemme saaneet selviytyä, oppia ja kasvaa, mutta joudumme jatkossakin elämään tietyn epävarmuuden kanssa.
Läheisyys on ajatusten ja tunteiden jakamista. Parisuhteesta tulee vaikeaa, jos kaksi ihmistä riitelee päästäkseen toistensa luo.
Kiitos edellisille sukupolville, kiitos vapaudelle!
Miten Sinä käytät tämän päivän mahdollisimman hyvien valintojen tekemiseen, jotta jälkipolvet voivat muistella niitä hyvillä mielin?
Onnellisuus lähtee itsestä, omasta asennoitumisesta, omista valinnoista ja välttämättömästä joustamisesta käsikirjoituksen muuttuessa.
Kun elämä yllättää, suunniteltu käsikirjoitus muuttuu. Yllätykset voivat kuitenkin avata tärkeitä teemoja ja viedä asioita hyvään suuntaan.
