On ilo viettää aikaa eri sukupolvien kesken ja kuunnella heidän ajatuksiaan nykymenosta tai vain aistia läsnäoloa.

Kun ikää kertyy, tulee yhä tärkeämmäksi elää tässä ja nyt. Rakastava perhe, aidot ihmissuhteet ja sisäinen rauha vahvistavat onnellisuutta.

Uskon, toivon ja rakkauden lisäksi parisuhteessa tarvitaan rehellisyyttä, avoimuutta ja tahtoa.

Muutos on mahdollinen, mutta se edellyttää Sinulta täyttä rehellisyyttä ja rohkeutta haluta parempaa. Anteeksianto kannattaa etenkin itsesi takia.

Miten toimit menneiden suhteen, kun olet joskus aiemmin loukannut toista? Oletko niin kuin mitään ikävää ei olisi tapahtunutkaan? Oletko piikikäs toista kohtaan, kun jokin muistuttaa Sinua siitä? Vai uskallatko rohkeasti myöntää tekosi ja keskustella kasvotusten loukkaamasi ihmisen kanssa?

Kun joudut luopumaan jostain, mahdollistaa se jonkun uuden alun. Luota itseesi siinä, sillä vain Sinä tiedät, mikä on hyväksi Sinulle.

Kun voi olla läsnä, jakaa hyviä hetkiä ja uusia kokemuksia läheistensä kanssa, ei enempää tarvita. Tämän ajan tapahtumat jäävät tulevaisuuden muistoiksi.

Mitkä ovat olleet tämän viikon tähtihetkiäsi? Olet ollut apuna jollekin? Onnistunut nauttimaan luonnosta ja kauniista maisemista? Altistamaan itsesi jollekin vaikealle asialle ja voittamaan pelkosi? Sanomaan rohkeasti mielipiteesi? Vai hoivaamaan sitä rakasta sisäistä lastasi, joka joskus on kokenut valtavaa yksinäisyyttä?

Aito yhteys toiseen on vastavuoroista, arvostavaa, kuuntelevaa, vapaata, luotettavaa ja pelotonta läsnäoloa. Ja se tuntuu niin kehossa kuin mielessäkin; on helppo olla.

Äitiin ja äitienpäivään voi liittyä monenlaisia kokemuksia. On hienoa, jos on saanut kasvaa kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä. Kaikilla ei kuitenkaan ole ollut tällaista mahdollisuutta. Silloin on ollut pakko vain selviytyä yksin. Tänä päivänä voit olla itse itsellesi tärkein kannustaja, lohduttaja ja arvostaja.